Hei, minä olen Jorse. Opiskelija, jonka tarkoituksena on valmistua ensi jouluksi. Vapaa-aika kuluu rästitehtäviä tehdessä. Olen karvan verran nuorempi, kuin Niki, joten saan ikuisesti olla meistä se lapsi, joka voi ikänsä takia selittää sähläämisensä. (Olen siis kuukauden nuorempi). Kotielämääni rikastaa kaksi kissaa.
Siviilisäädyltäni olen virallisesti sinkku, epävirallisemmin elämäni täyttää toisinaan hyvinkin kirjava joukko fuckbuddyja ja friends with benefits -tapauksia. Tosin tällä hetkellä sekä mies- että seksirintamalla on kovin hiljaista.
Seksielämän aloittamisen jälkeen miehiä on riittänyt tasaisen tappavaan tahtiin. Seksiä enemmän nautin kuitenki miesten metsästämisestä ja myös metsästettävänä olemisesta. Parhaimmillaan soidinmenot ovat kestäneet jopa useita viikkoja. Ei kuitenkaan kannata käsittää väärin, sen lisäksi, että annan ymmärtää, ymmärrän myös antaa.
Metsästyksestä huolimatta etsin parisuhdetta elämääni. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole ketään näköpiirissä, paitsi se yksi kiva, joka eilen katsoi minua silmiin. Se katse riitti kertomaan kaiken, hänessä olisi potentiaalia. Aika näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti